Elämältä turpiin sain
Yläkuvassa, nuoruuden maha ennen vauvoja.
Muutama vuosi myöhemmin. Olen jo esikoisen synnyttänyt. (Nykyään maha niin kamala, etten voi laittaa kuvia)
”Elämältä kaiken sain” laulu voisi mennä omassa tapauksessani hieman eri sanoin. Jos joku sanoo, että raskaus ja sairaudet eivät muuta naisen vartaloa, niin puhuu täyttä paskaa tai ei tiedä mistä puhuu. Totta on, ettei kaikille vaurioita tule, sillä arvet ja ihon venyminen on ihmisen vartalosta ja ihotyypistä kiinni. Mutta tässä taas tulisi huomioida se, että meistä jokainen on yksilö! Ihotyyppi voi olla joustava, tiukka tai elastinen. Ihoilla voi olla ihan eri Ph-tasapaino jolloin iho voi olla joko hapan tai emäksinen. Tasapaino vaikuttaa myös pintaverenkiertoon, jolloin jokaisella ihmisellä on yksilöllinen elimistö. Myös ihon kuivuus voi vaikuttaa paljon ihon verenkiertoon. Jos iho on todella kuiva tai rasvainen niin ihon tulehdusriski kasvaa. Suurimmalla osasta ihmisistä on sekaiho, joten komplikaatiot ovat harvinaisempia (geneettisyys johonkin sairauksiin ja vaivoihin on sitten eri asia). Joustava iho voi antaa myöden, mutta joustava iho ei ole sama kuin elastinen, ja silloin yleensä vaurioita syntyy. Ennen synnytystä minulla oli poikamainen ja lyhyt lantioseutu; pyykkilautavatsa, ei erottuvaa lantiota ja pitkät jalat. Arpia oli ennestään erilaisten leikkauksien takia, mutta ne eivät olleet näkyvillä paikoilla. Pienikokoisuuden ja lyhyen yläkroppani takia vauvat eivät mahtuneet kasvamaan kylkiluiden sisällä vaan kohtu työntyi ulos lantiosta ja maha kasvoi pystysuoraa ulospäin (oli ns. poikamaha tyttövauvoilla). Iho venyi venymistään ja oli todella ohut. Loppuviimeksillä tuli nämä karmeat arvet kuin ison kissaeläimen raapimat (kolmanneksella vauvan kasvu ottaa suurimman kasvuspurtin). Pienokaiseni eivät olleet niin kovin pieniä tähän kroppaan painoiltaan kolme ja puoli kiloa sekä pituuksiltaan 51 ja 52 cm, joten lihoin 25kg molemmilla kerroilla. Olen pudottanut kilot pikkuhiljaa, mutta laihtuminen ja lihoaminen olivat aika koettelemuksia kropalleni. Synnyttäminen alakautta ei tuonut traumoja ja pystyisinkin milloin vaan uusimaan kivut korkean kipukynnyksen takia. Mutta kroppaa katsoessa tulee hieman paha mieli. Minulla ei ole koskaan ollut mikään naisen unelmakroppa. Ei ole ollut mikään päärynä tai kitaravartalo. Minulla on aina ollut lihaksia ja kädenympärys on hirvittänyt useampia vieressä seisovia miehiä. En ole katkera sota-arvistani, vaan kannan niitä ylpeinä, mutta roikkuva nahka vaatisi kyllä jotain. Kuntoliikunta saattaisi tuoda lihakset paremmin esille ja näin edes kroppa vähän kiinteytyisi, mutta mistä saisi ylimääräistä aikaa siihen?
Kaikille ei tule jälkiä leikkauksista, sairauksista tai raskauksista. Epäreilua on julkkiksien/huippumallien postaukset raskausmahan kanssa ja jälkeen kuvat, sillä kuvilla syyllistetään meitä tavan naisia. 4 PÄIVÄÄ SYNNYTYKSEN JÄLKEEN, EIKÄ YHTÄÄN RASKAUSKILOA– huutaa otsikot. Nämä älykääpiö miestoimittajat eivät ole ottaneet huomioon, että näillä julkkishenkilöillä on rahaa ja aikaa. Arville on olemassa kosmeettisia toimenpiteitä ja löysän vatsanahan voi käydä leikkauttamassa plastiikkakirurgilla. ”Minun vaimolleni ei raskaudessa tullut ainakaan yhtään arpea. Muut naiset on possuja. Miten kukaan edes voi saada itseään tuohon tilaan?” ÖÖÖÖÖ… missä realismi? Olisiko kuitenkin niin, että oma eukkosi kuuluu siihen pieneen vähemmistöön?? Muuan muuassa pitkillä naisilla on pitkä yläkroppa. (Lyhyilläkin naisilla voi olla pitkä yläkroppa, jolloin raskausvauriot jäävät useimmiten alakerran piiloon) Jos naisella on pitkä yläkroppa, niin vauva mahtuu hyvin olemaan ja kasvamaan rintakehän sisällä, kohdun kasvaessa selkärankaa vasten jolloin maha ei välttämättä kasva ollenkaan! Ja varsinkin jos on leveä lantio, niin AVOT! Niin ja arvet, niitäkään ei tule kaikille. Oletko kuullut ihmisistä joille tulee helposti arpikudosta ja arpikiinnikkeitä. Minä olen kuullut ja olen sellainen. Ainut lohtu on se, että myös puolisoni on tällainen. Jos siis pystyy katsomaan omia arpiaan, pystyy sietämään toisenkin. Arvet kuuluvat elämään. Arvet on minulle sama, kuin muille tauoinnit (siksi en otakaan tatuointia, sillä ihossani on jo tarpeeksi ”kuvia”) Entäs muuttaisinko mitään kropassani? Jokainen miettii ulkonäköään, se kaiketi kuuluu ihmisluontoon. Eli jos minulta kysyttäisiin, että muuttaisinko mitään ulkonäössäni niin vastaus olisi kyllä. Teettäisin enemmän tai vähemmän pieniä kosmeettisia toimenpiteitä. Tällä hetkellä asia on jäissä, mutta ehkä huomenna… Entäs sinä? Jos sinun pitäisi muuttaa itsessäsi jotain, niin minkä muuttaisit? Oletko tyytyväinen omaan kroppaasi?
Minä olen saanut elämälta montaa kertaa kuonoon, mutta niinkuin sanotaan: ”MIKÄ EI TAPA, VAHVISTAA”
