Be my Valentine <3
Ystävänpäivä lähestyy, mutta mitä se merkitsee sinulle? Onko se päivä jona muistetaan ystäviä vai päivä jolloin muistetaan omaa sydänkäpystä? Ystävänpäivä oli alun perin roomalainen päivä, jota juhlittiin kristinuskon pyhimys Valentinusta muistaen. Katolisissa maissa pienet enkelikerubit alkoivat ammuskella Amor-nuoliaan vasta paljon myöhemmin juhlan muututtua lihallisemmaksi, kosimismenoiksi. Ennen muinoin Roomassa kaikki eivät päässet naimisiin, esimerkiksi sotilaat. (Rakastumisen uskottiin haurastuttavan mieltä, tehden vahvasta ihmisestä heikon haihattelijan, siksi rakastuminen ja naimisiinmeno oli kielletty sotilailta). Vasta myöhemmin katolinen kirkko myönsi luvan joillekin näistä ihmisistä tehdä kosionsa tiettynä aikana. Tästä tuli tapa, että sotilaat pyysivät neitojen kättä Valentinuksen päivänä. Siitä siis sanonta ”Olisitko sydänkäpyseni?”
”Would you be my Valentine” Ystävänpäivä on päivä, jolloin myös katsotaan luonnossa ensimmäisiä alkavia kevään merkkejä. Sydäntalvi alkaa taittumaan ja linnut laulaa entistä enemmän. (Linnuilla alkaa myös kosimismenot). Ihmisille tämä on luonnollista lisääntymisen aikaa tai uusien ihmissuhteiden orastavaa alkua. Olen toivoton romantikko, mutta minulle ystävänpäivä on kaupallinen juhla mikä on tullut tutuksi Amerikan kautta. Ystävänpäivä on päivä siinä missä muutkin. En innostunut nuorena koulussakaan ystävänpäiväkorteista, se oli oikeastaan ihan pakkopullaa. Joutui antamaan kaikille kortin vain siksi, ettei jollekin tullut paha mieli (vaikkei eritysemmin pitänyt koko ihmisestä/ihmisistä). Ystävänpäiväkorttien lähettäminen postissakin on ihan typerää. Laitan mielunmin tekstiviestin tai naamakirjaviestin, jossa lähetän terveiset tutuille. Ystävänpäivä on järkevä ainoastaan sen alkuperäisessä tarkoituksessa eli kosiomenoissa tai puolison kanssa romanttisissa menoissa. En siis näe Valentinuksen päivää ystävänpäivänä vaan jonain aivan muuna…Ja siihen siis. Kuka olisi sinun täydellinen Valentinuksesi? Minulle luonnollinen vastaus on tietenkin oma mies. Minun mies on ihana, vaikken sitä hänelle sano todellakaan tarpeeksi. Vanhan ajan romantikkona uskon rakkauteen ja haluan olla yhden miehen nainen. En varsinaisesti rakasta rakastumista (sillä muutenhan olisin mennyt monta kertaa jo naimisiin) vaan rakastan yhdessäoloa ja toisen läheisyyttä, olematta läheisriippuvainen. Tiedän, ettei tämä ole kuitenkaan ainoa tapa elää. Tämä ei sovi kaikille ja tehkää sitä, mikä tekee teidät onnellisiksi. Mutta mikä on parasta siinä että on naimisissa parhaan ystävänsä kanssa, niin puhuminen. Puhumme kaikesta…Tarkoitan ihan kaikesta.(Puhuminen on avioliittomme kulmakivi ja huumori sen suola). Puhumme myös puolisoni kanssa leikillä siitä, että kuka on hänen ihannenainen, jos minua ei lasketa ;D Mikä edes on ihannemies tai ihannenainen? Monilla on aika utopistiset vaatimukset tulevasta seurustelukumppanista tai puolisosta. Teini-iässä nuoret ihastuvat idoleihinsa ja vasta myöhemmin sitä tajuaa, että nämä ovat vain median syöttämiä mielikuvia siitä, mitä ihmisen olisi mukamas pitänyt haluta vaikkei edes olisi halunnut sellaista! Itse olin aiemmin ihan samanlainen ja ihastuin ihan kamaliin ihmiskuviin. Sillä hetkellä ei kannata teinille sanoa, että HEI tuo ei ole rakkautta, koska teinille itselleen se rakkaus on ”todellista” sydäntä repivää. Jälkikäteen sitä nauraa tai inhoaa itseään. ”Siis olenko oikeasti halunnut suudella Charlie Sheeniä, APUA ja YÖKS” Tai minun ikäisilläni monella Leonardo Di Caprio tai Backstreet Boys…Myötähäpeä on suuri 😀 😀 Minun ihannemies on aina omannut kauniit silmät (myös mieheni). Silmissä on pitänyt olla aina tietty ominaisuus, sillä silmät minulle, ovat todellakin sielun peili. Huumori on tullut toisena; En voi sietää tosikkoja ihmisiä. Tosin mikään pelle ei saa olla, sillä joskus on sopimattomiakin hetkiä. Aina olen valinnut ihmisen läheisyyteeni sen mukaan, kenestä saa hyvät tuntemukset. Jos voi ajatella vanhenevan jonkun ihmisen kanssa, niin silloin tietää löytäneen lähelleen tärkeän ihmisen. Ihmissuhteita tarkastellessa kannattaa ottaa myös mittariksi sen että onko henkilö miten eläin tai lapsirakas ihminen, sillä eläimistä ja lapsista tykkääminen on plussaa, ja kyllä yleensä nopeasti ihmisistä näkee että keitä he ovat miehiään/naisiaan. Höttösiä unelmia tehdessään haihattelu on välillä puhdistavaa. Haaveilu on tervettä. Sitä voi nähdä myös haaveilun lomassa ihannemiehen eri valossa. Silmiä ei kannata kuitenkaan sulkea muulta ihmiskauneudelta, sillä katsoa saa muttei koskea!
Minun ihannemiehet ovat kulta-ajan Hollywood näyttelijät, sillä tuon ajan miehissä oli jotain erilaista kuin nykyajan miehissä. Entisajan miehet olivat hurmureita, totaalisia herrasmiehiä jotka saivat naisen kuin naisen polvet notkahtelemaan. Elokuvissa miehet vain tulevat ja suutelevat naista syleilyssä, eivätkä tee mitään jonnin joutavaa. Sydän alkaa läpättämään pelkästä ajatuksesta ja mahassa alkaa lennellä perhosia (Huokaus) Jotenkin tämä nykymeno metroseksuaaleineen saa minut voimaan pahoin. Miehen pynttäytymisessä ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Miehet pynttäytyivät ennen vanhaankin. (Itseasiassa naisten pynttäytyminen on uudempi asia historiassa kuin miesten. Miehet jopa meikkasivat monta sataa vuotta ennen naisia). Mutta jos mies käyttää enemmän meikkiä kuin nainen, katsoo joka gramman mitä syö, värjää ihoaan ja peräreikäänsä…niin. Turhauttavaa. Jollekin tämä saattaa olla juuri se ihannemies ja hyvä niin! Mikä vetoaa sinuun, ei vetoa toiseen. Mitä siitäkin tulisi jos me kaikki tykkäisimme samanlaisista henkilöistä?
Mistä tässä päivässä on siis oikeastaan kyse? Ei ainakaan pinnallisuudesta josta viimeksi mainitsin, vaan juurikin rakkaudesta, lämmöstä, ystävyydestä. Joten huomioi kultaasi. Osoita se hänelle. Puhu hänelle, kosketa kättä, suutele. Näytä että välität. Anna kultasi rakastua sinuun uudestaan.
