HALLOWEEN

kurpitsa

Halloween, Kekri, Pyhäinmiesten aika, Kuolleiden yö, Vainajien juhla, Samhain ja Sadonkorjuujuhla. -Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Halloweenin juuret juontavat Sadonkorjuujuhlana aina Viikinkiaikoihin asti ja siinä on aina ollut ideana kunnioittaa esivanhempia, esijumalia ja pyhiä marttyyrimiehiä. On uskottu että nämä vainajat, menneet henget kävelevät maan päällä katsellen meitä ja osallistuvan meidän arkeen ja juhlaan. Tuon ”väliajan” on eri kirjoissa sanottu olevan kahta kuukautta ennen Joulua, Talvipäivän juhlan aattoon ja vielä siitä muutama viikko eteenpäin. Ennen vanhaan tehtiin ”uhrauksia” pyhille miehille, jotta tuleva sato olisi hyvä. Näin taattiin sukuun myös hyvä naimaonni ja hedelmällisyys. On ollut erityisen tärkeää olla hyvin käyttäytyvä ja siivo, ettei loukkaa kuolleita. Ja jotta kuolleet eivät jäisi välitilaan, tulee asettaa lyhtyjä. Mutta auta armias jos loukkaat jollain haureudella kuollutta. Niin..kummitustarinat ovat aina kuuluneet tähän juhlaan tavalla tai toisella.

Millä nimellä itse kutsut juhlaa ja miten vietät sitä? Meidän perheen juhlinta on pientä, mutta sitäkin perinteikästä. Halloweenin viettoon kuuluu ehdottomasti kurpitsa (Suomessa kurpitsan tilalla voisi olla myöskin lanttu tai nauris). Joka vuosi ostamme kurpitsan, kaiverramme sen haluamaamme irvistykseen, syömme ”lihan” piiraassa tai keitossa ja laitamme kynttilän siihen loistamaan. Kurpitsa laitetaan aina näkyvälle paikalle ulos tai sisälle. Eli hyvin Amerikan malliin. Aikuiset eivät aina pukeudu, eikä pukupakko ole lapsillakaan. Onhan meillä Suomessa kuitenkin useimpia naamiaispyhiä (Nuuttipukki, Pääsiäinen ja Vappu). Jos kuitenkin pukeudutaan, niin meidän perheessä sovelletaan kaupan uutta, itsetehtyyn (Niin että kokonaisuus on omaperäinen, eikä taatusti muilla ole samanlaista!) Toiseksi Halloweenina pitää olla karkkia ja sitä pitää olla paljon! Eikä kaikki ole jaettavaksi, vaan isommille perheenjäsenillekin pitää jokaiselle järjestää mättöilta. Kolmanneksi kauhuleffat! Ilman leffamaratonia, tämä synkkä juhla ei tunnu oikealta. Pyrin joka vuosi katsomaan muutaman uuden leffan (kun lapset on saatu iltatoimien jälkeen tuutimaan), mutta luotan myös samoihin vanhoihin suosikkeihin:

1. HOHTO

2. MANAAJA

3. ROSEMARY´S BABY

4. HALLOWEEN

5. PANS LABYRINTH

 

Mitkä on/ovat omia suosikkejasi kauhuelokuvissa? Mikä tekee kauhuelokuvasta hyvän? Minulle elokuvissa pitää olla ennen muuta hyvä juoni, tarttuva musiikki (mikä saa kananlihalle ihon), sekä katsojalle itselle paljon ajattelutyötä. Mielestäni elokuvat joissa on paljon tietokoneella tehtyjä erikoistehosteita eivät ole pelottavia, vaan tylsiä! Monesti parhaita ovat sellaiset leffat, joissa joutuu lopputulosta miettimään ja miettimään elokuvan jälkeenkin juonta ja kyseenalaistamaan oman mielenterveyden 😀 Hyvä elokuva on sellainen mikä kestää useamman kuin muutaman katselukerran.

Mutta näissä tunnelmissa: HYYTÄVÄN HAUSKAA HALLOWEENIA ITSE KULLEKIN! 🙂

Avainsanat:

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi