Joulufiilis

joulukuva1tähti1Uutisista saa lukea todella masentavia asioita ja sitä enemmän käpertyy omaan napaansa ja turvakoloonsa. Jouluaika on käsillä ja vaikka jouluihminen olen henkeen ja vereen niin joulu tänä vuonna myös ahdistaa. Tuntuu välillä, että fiilis on kateissa. Voi sitä rahan menoa ja krääsää. Raha on meillä tiukilla, mutta lapsille järjestän aina tavalla tai toisella ihanan joulun. Jos olisikin mahdollista, niin itse viettäisin joulun hyvin perinteisissä ja ehkä joidenkin mielestä myös alkeellisssa olosuhteissa kaukana lapissa, missä susi ulvoisi tunturilla ja porot jolkottelisivat pihalla. Tavaraa ei olisi kuin muutama paketti mutta ruokaa tavalliseen tapaan. Peuhattaisiin lasten kanssa lumessa, mentäisiin pulkkailemaan/hiihtämään, avantoon uimaan ja kaiken kruunaisi aito savusauna. Ehkä joskus vielä, kuka tietää? Joulufiilis koostuu siis meillä vähemmän aineellisista asioista; tunnelmasta, yhdessä olosta ja hyvästä mielestä. Meillä syödään hyvin, lapset saavat paketteja (me aikuiset emme saa). Juhla mennään lasten ehdoilla alusta loppuun eli ei alkoholia. Sukulaiset asuvat niin kaukana, että ei nähdä jouluna, mutta soitellaan ja tekstaillaan. Meillä on komea kuusi, askarrellaan, ulkoillaan, herkutellaan sekä television tutut jouluohjelmat katsotaan. Valoja ja kynttilöitä sekä kylpemistä, joskus saunakin. Rupean yleensä näihin aikoihin hamstraamaan paketteja ja katsomaan alennusmyyntien poistoja. Pääosin paketit ostetaan netistä. Rupean myös näihin aikoihin sisustamaan väreillä ja poltan ahkerasti kynttilöitä. Ensimmäiset joululaulut kuunnellaan ja viikonloppuna juotiin ensimmäiset mukit glögiä. Pienistä asioista joulufiilis tulee. Viime vuonna sisustimme kämppää minimaalisesti, enkä jaksanut isomahaisena niin hössöttää. Siisti kämppä ja tavarat järjestyksessä tekivät meidän joulun. Luultavasti mennään tänä vuonna samalla systeemillä.

Avainsanat: ,

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi