Mikä on sopiva ikä tulla äidiksi?

Vuoden 2016 ensimmäinen kirjoitukseni koskee äitiyttä, sillä perhe-elämästä blogini yleisesti kertoo. Mikä on sitten sopiva ikä tulla äidiksi? Kuvittelin aina teini-iässä että tulen äidiksi vasta kolmen kympin jälkeen. Voisin lykätä lapsen tekoa ja kokea asioita. Tehdä siis lapset vasta kun olen täysin kypsä siihen. Tämähän ei olisi minulle ongelma (kuvittelin), sillä olin hedelmällinen ja oma isomummoni teki lapsia vielä viisikymppisenäkin. Halusin aina ison perheen, sillä olen isosta perheestä lähtöisin ja aina halunnut äidiksi…Lykkäsin lasten tekoa hieman ja tämä oli virhe, sillä toisin kävi. Minulla todettiin aggressiivinen endometrioosi heti ensimmäisen lapsen synnyttyä ja toinen munasarjani lakkasi toimimasta. Eli 50 % (tai vähemmän) mahdollisuudet oli saada enää toista lasta…Hormonit ovat pahasta. Kun sitten mennään yhdellä munasarjalla, niin mahdollisuudet raskautua ovat hyvin pienet. Joudun käymään läpi lähes vuoden helvetin piikitysten ja lääkkeiden kanssa, että saimme aluille tämän toisen kaverin. Jos olisin tiennyt sen minkä tiedän nyt, niin olisin ruvennut tekemään lapsia jo hyvin nuorena. Meidän pikkuiset on tehty rakkaudella ja heitä on toivottu kauan ja hartaasti. Minä en ole vanha äiti, vaikka olenkin vanhempi kuin useammat. Iän myötä tulee hyviä ja huonoa asioita. En ehkä jaksa kuten nuoremmat, tarvitsen enemmän kahvia koneeseen, mutta iän myötä ihminen tulee joustavammaksi. Lisäksi kaiken nähneenä minulle on kehittynyt lehmän hermot. Lapset ovat tulleet tänne täydentämään rakkauttamme. He kuvastavat kaikkien isovanhempiensa tarinoita ja kantavat itse sitten mahdollisesti nämä geenit jälkipolville. Sopivaa ikää vanhemmuuteen ei ole, sillä jokainen ihminen on yksilö. Näen kuitenkin, että rajapyykki on 16-47 vuotta, vaikka ihanneikä yleisesti äidiksi tuloon on 20-36 vuotta. Sopiva ikä äitiyteen on jokaiselle yksilöllinen. Kun on henkisesti kypsä, on valmis äidiksi. Kukaan ei voi sanoa oletko liian nuori tai vanha äidiksi! Mitä tunnet sisimmässäsi asiasta, on oikea vastaus. Joskus  parempi äiti lapselle voi olla nuori äiti, sillä äitiys ei ole pelkkää mammonaa. Nuori äiti ei ehkä odota lapsiltaan isoja suorituksia, eikä vedä rimaa turhan korkealle, koska on itsekin vielä kasvamassa aikuisuuteen. Nuorena on aikaa tehdä lapselle kavereita lisää. Ja jos ajatellaan ihan terveyshyötyjä niin niitä on roppakaupalla. Nuori äiti synnyttää harvemmin kehityshäiriöisiä jälkeläisiä, sillä riski saada esimerkiksi downin vauva, on pieni. Riski lisääntyy aina iän myötä. Synnytyksestä palautuminenkin on nuorelle äidille nopeampaa. Kuitenkin, nuoreista äideistä puhutaan positiiviseen sävyyn, vaikka äidiksi tulo varsin nuorella iällä ei taatusti ole yhtä ruusuilla tanssimista? Nuoret äidit eivät ole itseään täysin löytäneet eikä rahatilannekaan ole välttämättä kaksinen. Monella ei ole vakituista työpaikkaa, ei säännöllisiä tuloja, eikä välttämättä puolisoakaan tukenaan. Nuoreilla äideillä on kuitenkin valttinaan juuri nuoruus. Oppiminen tulee ajan myötä ja nuoret jaksavat yöhuutojakin enemmän kuin me vanhemmat äidit. Lisäksi nuorille äideille tarjotaan paremmin tukea, muita palveluita mitkä tukevat äidin jaksamista. Eikä tuo tulo/rahapuoli vanhemmillakaan äideillä ole aina itsestäänselvyys näinä lama-aikoina. Ensisynnyttäjien tilastollinen ikä on nykyään 27-30 vuotta. Vaikka lasten tekoa haluaisikin lykätä myöhemmäksi, niin aina sitä ei voi terveydellisistä syistä (kuten minun tapauksessani). Ei kaikilla ole varaa ottaa talteen munasoluja myöhempää pakastamista varten. Lasten tekeminen tässä hetkessä voi olla jollekin kannattavampaa kuin tulevaisuussuunnittelu. Sitäpaitsi joku voi olla täysin valmis äidiksi 18-vuotiaana. Tämä esimerkkihenkilö on voinut juuri valmistua ammattikoulusta/lukiosta, ja hankkinut tulevan työpaikkansakin koulun harjoittelupaikasta. Hän on voinut seurustella saman pojan kanssa koko teini-ikänsä ja menossa vaikkapa naimisiinkin heti lapsen synnyttyä. Tilanteet voivat vaihdella iästä huolimatta. Hetken mielijohteesta ei tule raskautua, sillä lapsi on ihminen eikä mikään koriste. Lasta ei voi heti sen synnyttyä lykätä hoitoon muualle. Vanhempana otat vastuun toisesta ihmisestä! Vanhemmuus on itsensä kasvutarina.

Toinen mummoni sai ensimmäisen lapsensa (tätini) vain 17-vuotiaana. Vaikka ajat olivat erit ja kotiäitiyttä pidettiin painoarvossaan, niin mummo ei koskaan kypsynyt edes äitiyden rooliin. Hän vain oli nainen jolla oli lapsia, olematta läsnä. Kaikkia ei ole lapsista huolimatta tehty äideiksi ja sen on surullista. Joskus lasten saaminen ei ole kuitenkaan itsestä kiinni, ja toisinaan päätös olla tekemättä lapsia on päätös, jota pitää kunnioittaa. Biologista kelloa ja (kaikenmaailman) suojatyöpaikkadosentteja kuuntelemalla saatetaan päätyä liian aikaiseen perheen perustamiseen tai totaaliseen lapsettomuuteen. Sellaista kuin TÄYDELLINEN HETKI ei ole keksittykään. Oma elämä ei lopu siihen kun lapsi saadaan. Se on pieni hetki elämästä, kun lapsi on pieni. Itseä ei tarvitse unohtaa vaikka lapsi on siinä vieressä. Päinvastoin jaksamisen kannalta on tärkeää, että myös äiti rentoutuu joskus. Elämme aikoja jolloin ihmiet ajattelevat lisääntymisen vaaralliseksi ja epäeettiseksi ympäristöä kuormittavaksi ruletiksi. Huolettaa tukiverkoston puuttuminen ja kaverit joilla ei ole lapsia. Kenelläpä ei olisi näinä aikoina käynyt mielessä myös sota? Se on pelottavaa. Saatetaan miettiä että miten itsen ja lapsen käy sodan jaloissa? Siinä voi kuitenkin lohduttautua ajatuksella että juuri sodan aikana syntyy eniten lapsia. Ihmiset lähentyvät, yhteisöllisyys kasvaa ja jokainen vetää samaa köyttä. Äideistä ja lapsista pidetään huolta myös huomenna. Ei voi aina ajatella, että mitä jos? Henkisesti kukaan ei ole liian vanha äidiksi, ainoastaan fyysisellä puolella voi olla. Puolison valinta on myös tärkeää kun ajatellaan perheen perustamista. Turvallinen lapsuus molemmilla vanhemmilla, antaa eväät pidemmälle tulevaisuuteen. Sanotaan että rikkonaisista perheistä kasvaa rikkonaisia yksilöitä. Entäs sitten vanhemmat äidit? Vanhemmat äidit ovat äitejä siinä kuin nuoremmatkin. Eikä vahempi ikä kerro yksilötasaolla mistään. Kahta eri ikäistä äitiä ei välttämättä edes erota eri ikäiseksi, sillä jokainen vanhenee eri tavalla. Ei 40-vuotias nainen ole välttämättä sen enempää täti-ihminen kuin 20-vuotiaskaan. (Minä en ainakaan ole kovin ”tätimäinen”) Ehkä puhun vain omasta puolestani mutta tiettyjä positiivisiakin asioita tulee mieleen näin kolmekymppisenä äitinä. Menohalua mennä paikasta toiseen ei välttämättä vanhemmiten enää ole. Ikä tuo joskus kypsyyttä. Aikuisilla vanhemmilla on aikuisten ihmissuhteet ja vakiintunut kumppani. Ulkonäkökriittisyyskin poistuu ajan myötä ja sitä hyväksyy itsensä/muut paremmin kuin nuorempana. Raskauskiloja ja arpia ei täten laske samalla tahdilla kuin olisi tehnyt ehkä nuoremmalla iällä. Hyvän rahatilanteen myötä voi lapselle taata minkälaisen tulevaisuuden tahansa. Vakituisen työn myötä työvuorotkin voi joskus sovittaa elämänmenojen mukaan. Elämässä on rahan myötä enemmän joustavuutta, tosin tämä on enemmänkin prioriteettikysymys. Ja se elämä vanhemmalla iällä, niin mitä se on? Se on lapsen mukaista kasvamista. Päivät ovat vähemmän hektisiä vanhempana kuin ne nuorempana olisivat olleet, ja mitä on tutkimuksiin uskominen niin kolmekymppiset äidit tekevät älykkäämpiä jälkeläisiä. Näin ovat siis vaa´an puoliskot samoilla tasoilla, molemmissa tapauksissa. Nuori ikä vai vanha ikä, kas siinäpä vasta ikuisuuspulma.

Mikä on mielestäsi paras ikä äitiyteen? Mikä on hyvä lapsimäärä?

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi